Posts Tagged ‘voima’

Tänä keväänä 2016, aloitin oman BodyMike-nimisen personal training-palvelun.  Onhan minulla jo FAF:in (Fitness Academy of Finland) koulutus ja sertifiointi allani vuodelta 2004. sekä englantilaisen Shaw Academyn sertifikaatti ravitsemuksessa.

Painittuani yli parikymmentä vuotta ympäri maailmaa, olen nauttinut treenistä lukuisien huippu-urheilijoiden kanssa.  Olen kerännyt vaikka mitä vinkkejä ja funktionaalista kokemusta, jotka puolestaan ovat taatusti avuksi ja eduksi tavallisille asiakkaille.  Olen myös oppinut kunouttamaan itseäni lukuisien loukkaantumisien jälkeen, joita olen kärsinyt painikehässä.  Tämä on puolestaan sellaista intuitiivista tietoa ja ymmärrystä, jota monilla PTeillä ei todellakaan ole.

bodymike-flyer-netti-1

Olen valmentanut kaikenlaista porukkaa vuosien aikana.  Nuorimmasta päästä asiakkaani on ollut 14-vuotias ja vanhimmasta päästä 85-vuotta.  On ollut vammautuneita, sairaita, terveitä, urheilijoita ja kaikkea siitä välistä.  Täten, tänä vuonna ajattelin oikeasti aloittaa yrittäjänä, ja siitä synyti BodyMike.

Valehtelematta, olen kuntovalmentanut porukkaa ympäri maailmaa vieraillessani.  Vuosien varrella olen Japanissa, Ruotsissa, Italiassa, Romaniassa, Virossa, Tanskassa, USAssa ja täällä Suomessa osaamistani jakanut muille.

bodymike-flyer-netti-3

Olit sitten kuntoilija, ylipainosta kärsivä toimistotyöläinen, kotirouva tai äijä joka kaipaa lihasmassa fraamiinsa, voin taatusti auttaa.  Treenimetodini ovat monipuoliset, aina perinteisestä painoharjoittelusta hybriditreenaamiseen ja kehonpainoharjoitteluun.  Yksi tärkeimmistä seikoista, jota olen värikkään ja rikkaan painiurani aikana oppinut, on oman kehon hallinta ja koordinaatio.  Oikea voima lähtee oman kehon hallinnasta, joka lainaa puolestaan vahvoihin niveliin, kalvoihin ja luihin lihaksien lisäksi.

Saleja on nykyään kuin sieniä sateella ja kuka tahansa miltei voi kutsua itseään personal traineriksi neljän päivän pikakurssin jälkeen.  Älä mene ansaan.  Katso PT:n pätevyys ja taustat ennenkuin teet itse päätöksen.  Lataa ilmainen opas BodyMike-nettisivuiltani, jossa kerron mitä kaikkea kannattaa pitää mielessä kun valitsee itselleen personal trainerin!

Vaikka toiminkin fyysisesti pääkaupunkiseudulla, teen ohjelmia ympäri Suomen sekä muihin maihin englanniksi, joka on toki toinen äidinkieleni.  Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä joko nettisivujeni kautta, tai soittakaa gsm 046-934 4833 (ma-pe 10-18)!

bodymike-flyer-netti-2

Katso mitä muut ovat sanoneet BodyMike-palveluistani:

“Olin kärsinyt pitkään todella ärsyttävästä niska- sekä hartiakivusta, johon en ollut löytänyt minkäänlaista hoitomuotoa lihasrelaksanttien lisäksi … Yhteisten treeniemme jälkeen mun niska voi paljon paremmin! Asiaa tosiaan auttaa se, ettei Michael oikein päästä mua treeneissä helpolla.” – Kristina Karjalainen, Miss Viro 2013

“I had the pleasure to have a training session with Michael and he changed my posture and form like no other personal trainer has done before. He is passionate and very knowledgeable in what he does.” – Sheila Shah, Hollywood-näyttelijä, Los Angeles, USA

“Michaelin persoonallinen, ammattitaitoinen, ja motivoiva tapa saada tuloksia asiakkaassaan aikaan on selkeän ammattitaidon osoitus.” – Antti Reini, näyttelijä

“Great workout with Michael Majalahti today. Learned a few new exercises and focused on form and execution … Mike’s tips and pointers will really help me take my training to the next level.” – Greg Thomson, Atlanta, USA

“BodyMike oli mulle täydellinen valinta personal traineriksi. Michael tietää mitä tekee ja on itse elävä esimerkki osaamisestaan; luonnollisin keinoin rakennettu lihaskimppu. Suosittelen!” – Janne Kontoniemi, Bar Chaplinin omistaja, Helsinki